Fysioterapeutti Juhani Myyryläinen

Juhani Myyryläinen

Fysioterapeutti

Minusta

Juhani tässä moi,

olen aloittanut työurani Fysioavaimella syksyllä 2021. Koulutukseltani olen fysioterapeutti sekä urheiluhieroja. Fysioterapia-opintoni sain päätökseen Joensuussa 2018 ja hierojan tutkinnon 2014 samaisessa kaupungissa. Niin vain pohjois-karjalan tyyppi eksyi lopulta manseen.

Olen ollut aina aktiivinen urheilun ja pallopelien ystävä, mutta pesäpallo vei aikanaan Kiteeläislapsen mennessään 6 vuoden iässä. Lajia tuli pelattua suht tosissaan aina 2020 syksyyn saakka, jolloin aktiivipelaajaurani pääsarjatasolla sai päätöksensä.

Lukuisten loukkaantumisten myötä ajatus lopettamisesta kypsyi, mutta myös vuosien saatossa muhimassa olleet ajatukset, ”miksi loukkaantumisia tulee paljon, kuinka niitä voi hoitaa ja kuinka niiden syntymistä voisi hillitä” alkoivat realisoitua. Fysioterapia alkoi kiinnostaa omien kuntoutusprosessien kautta ja fysioterapeuttien tietomäärä sai nuoren miehen vakuuttuneeksi, tätä olisi siisti osata itsekin tehdä!

Fysioterapeuttina minua kiinnostaa kaikenlaiset tuki- ja liikuntaelinongelmat aina kivun hoidosta vammojen kuntouttamiseen. Hoidoissani käytän ohjaavaa ja ohjeistavaa tyyliä, mutta myös manuaaliset tekniikat, kuten nivelmobilisaatiot ja pehmytkudoskäsittelyt ovat osana hoitoa.

Blogikirjoituksia

Koulutus

  • 2022-2024 Urheilufysioterapian erikoistuminen, LAB-ammattikorkeakoulu
  • 2021 Akupunktio- ja Triggerpistekoulutus
  • 2021 C1/C2 selkärangan manuaalisen tutkimisen ja hoidon peruskurssi
  • 2021 Polven postoperatiivinen kuntoutus
  • 2018 Fysioterapeutti AMK
  • 2014 Koulutettu hieroja / Urheiluhieroja