Antti

Antti Ylinen

Fysioterapeutti

Minusta

Antti tässä moro!

Olen työskennellyt Fysioavaimella vuodesta 2008. Fysioterapeutiksi valmistumisesta onkin sitten 6 vuotta pidempään.
Pid√§n edelleen t√§rke√§n√§ jatkuvaa kouluttautumista ja itseni kehitt√§mist√§ ammatillisesti. T√§ss√§ ammatissa kun tuskin koskaan kokee olevansa valmis. ūüėá

Vuonna 2009 valmistuin OMI-terapeutiksi (Orthopedic Medicine International) ja saman vuoden aikana sain valmiiksi myös työfysioterapian erikoistumisopinnot. Nykyään viikostani kuluukin 2-3 päivää Valmetin eri toimipisteissä niissä tehtävissä.

Vuosien varrelle on mahtunut lukuisia pienempi√§ koulutuksia ja nyt kev√§√§ll√§ aloitin urheilufysioterapian erikoistumisopinnot. Ammatillista kokemusta urheilupuolelta minulla on miesten ja alle 19-vuotiaiden salibandymaajoukkueiden fysioterapeuttina ty√∂skentelyst√§ vuosina 2005-2008 ja (miehet) ja 2013-2017 (U19). Nuoruudessani kokeilin useita eri lajeja, mutta ”totisimmin” innostuin judosta. T√§m√§n lajin parissa koettujen loukkaantumisten my√∂t√§ kiinnostuin itseasiassa my√∂s nykyisest√§ ammatistani. Liikunta kuuluu edelleen isosti arkeeni oman polkujuoksu- ja kuntosaliharrastuksen muodossa. Lis√§ksi olen p√§√§ssyt osallistumaan lasteni harrastuksiin mm. jalkapallovalmentajan roolissa.

Fysioterapeutin työssä minua innostaa erilaisten kipu- ja liikkumisongelmien/-rajoitteiden ratkominen sekä asiakkaiden yksilölliset tarpeet liikehallinnan ja kuormituksen suhteen. Työn kuormitusten ymmärtäminen antaakin paljon tukea myös yksityispuolen kuntoutuksen läpivientiin. Joten tervetuloa vastaanotolleni, jos haluat saada kehosi toimimaan taloudellisemmin tai jotain paikka kolottaa!

Nähdään avaimella!

Koulutus