Sektio on iso vatsanalueen leikkaus ja sektiosynnytyksen jälkeen arven hoitoon liittyvät ohjeet saattavat monesti jäädä vähäisiksi. Usein kipuileva ja kiristävä arpi saattaa aiheuttaa huolta ja pelkoa sekä ajatuksia, että arpeen ei saisi koskea.
Arven käsittely on tärkeää mahdollisten kiinnikkeiden sekä arven alueen ja ympäröivien kudosten kireyksien ehkäisemiseksi. Arvesta ei kuulu jäädä kivulias tai kiristävä❣️
Arven käsittelyllä voidaan vaikuttaa esim. ihotuntoon/tunnottomuuteen, lievittää kireyksiä, ehkäistä kiinnikkeiden syntymistä sekä lantionpohjan ja keskivartalon toimintahäiriöitä. Käsittely monesti helpottaakin lantionpohjan ja keskivartalon oikeanlaisen aktivaatio löytymistä.
Arven vetolujuus on kolmen päivän kohdalla 3%, kolmen viikon kohdalla 30% ja kolmen kuukauden kohdalla 70-80%, joten arpi kyllä kestää kevyttä käsittelyä ja kehon liikettä alkuviikkojen jälkeen.
1. Muutamien viikkojen kuluttua kun tulehdusvaihe on ohi, haava on kunnolla parantunut ja kiinni, eikä alue ole kuumottava, punoittava tai turvonnut, voi arpea ympäröivää ihoa alkaa liikuttelemaan kevyesti kauempaa arvesta (noin 5cm). Arven ympäristöä kannattaa myös öljytä tai rasvailla.
2. Arven käsittelyssä voi edetä lähemmäs arpea, kun arven alue ei tunnu enää kivuliaalta, noin kuukauden- kahden kuukauden kuluttua sektiosta. Voit kokeilla hieroa arpea kevyesti arven päältä liikuttamalla sitä eri suuntiin. Arven liikuttelun ei kuulu olla kivuliasta, mutta kireyden tunnetta saattaa tulla ja sellaiseen kohtaan käsittelyä kannattaakin tehdä.
3. Kun arpi on tottunut jo käsittelyyn, arpea voi koittaa nostaa sormilla ns. pinsettiotteella. Arven alueella voi tuntua kevyttä pistelyä käsittelyn jälkeen, mutta kipua ja punoitusta ei kuuluisi tulla.
Yksilöllisemmän ohjauksen antaminen sekä arven tilanteen arviointi onnistuu parhaiten vastaanotolla. Arven käsittelylle parhain ajankohta on 3 viikkoa – 3 kuukautta, mutta vanhempiakin arpia kannattaa hoitaa ja huoltaa, jos arpi kiristää ja kipuilee, arpi on kuopalla tai koholla tai arven alueella on tuntopuutoksia. Toisaalta kaikki arvet eivät välttämättä oireile mitenkään eivätkä aiheuta vaivaavia kiinnikkeitä.
Jokainen arpi on yhtä yksilöllinen kuin kantajansakin, ja arpi voi pitää sisällään paljon erilaisia tunteita mm. itse synnytykseen liittyen. Arpeen koskeminen, ja jo ajatus siitä, saattaa tuntua epämiellyttävältä, ja asiasta onkin hyvä keskustella ennen kuin arpeen kosketaan. Se on ihan täysin luonnollista ja ymmärrettävää.❤️ Käsittelen yksilöllisen tilanteen mukaan arpea käsin ja silikonisilla alipaineimukupeilla. Imukuppikäsittely parantaa tehokkaasti arven alueen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa ja saa aikaan kevyen nosteen.
Arven alueella tapahtuu muovaantumista useiden kuukausien, jopa vuoden ajan, ja siksi erilaisia tuntemuksia voi tuntua pitkään. Kysy rohkeasti neuvoja, jos arven tilanne mietityttää, tai palautumisen ja liikkumisen suhteen tuntuu epävarmalta.❤️
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Kevyt liikkuminen kuten kävely ja lempeät liikkuvuusharjoitteet edesauttavat palautumista ja ehkäisevät mahdollisia kiinnikkeiden syntymistä arven alueella sekä kiristystä arvessa ja ympäröivissä kudoksissa.
Kävely kannattaa aloittaa heti kun se tuntuu itsestä hyvältä, tehoa ja aikaa tai matkaa hiljalleen lisäillen. Liikkuvuusharjoitteita voi aloitella kevyesti, kun haava on parantunut. Liikuntaa ja rasitusta on hyvä lisäillä tuntemuksia kuulostellen eikä liikkuminen missään kohtaa saisi aiheuttaa kipua. Raskausaikana lantionpohjaan ja keskivartaloon kohdistuu paljon kuormitusta ja siksi lantionpohjan ja syvän tuen harjoitteet hengityksen tahtiin kannattaa myös aloittaa jo heti synnytyksen jälkeen ja ne tukevatkin hyvin palautumista.
Täysin yhtenäisiä ohjeita liikunnan aloittamiseen on vaikea antaa, koska palautuminen synnytystavasta riippumatta on aina yksilöllistä ja yksilöllinen ohjeistus vaatii aina tilanteen tarkempaa kartoitusta. Nousujohteinen, mutta maltillisesti etenevä harjoittelu on kuitenkin järkevää, oli tavoitteenasi sitten vahvempi tai hyvinvoiva keho, juoksun aloitus tai voimaharjoittelu. 💚
Kun tarvitset apua, älä epäröi ottaa yhteyttä.
Löydät minut Fysioavaimesta Tampereelta keskustasta sekä lielahdesta.
Terkuin,
Sari-Anne
Äitiysfysioterapeutti
Ajanvaraukseen pääset tästä.
sarianne@fysioavain.fi
041 502 2403