Olen Mikamatti Puranen keväällä 2017 Jyväskylän hierojakoulusta valmistunut urheiluhieroja. Olen työskennellyt hierojakoululla hierojana ja opiskelijoiden ohjaajana. Ja parin viime vuoden ajan olen pyörittänyt omaa hoitohuonetta liikuntakeskuksen tiloissa. Nyt paikkakunnan muutoksen ansiosta toiminta jatkuu Fysioavaimen leivissä.


Käytän hoidoissani apuna paljon syväkudos ja fascia (lihaskalvo) tekniikoita ja hierontani ovat pääsääntöisesti muokkaavia, asiakkaan tuntemuksia ja mieltymyksiä kuunnellen tietenkin!
Lisäkoulutuksena olen käynyt leukanivelen ja purentalihasten käsittely kurssin, josta on paljon apua päänsärkyihin, narskutteluun, jäykkään leukaan ja tinnitykseen, sekä selkärangan mobilisointi kurssin osteopaattisin tekniikoin.

Urheilu puolelta kokemusta löytyy monesta eri lajista, itse olen pelannut jääkiekkoa ja amerikkalaista jalkapalloa enemmän tosissani ja muita joukkuelajeja höntsämielellä, erityisesti pesäpallo on lähellä sydäntä. Hieronta yhteistyötä olen tehnyt yleisurheilijoiden, salibandy- ja jenkkifutis joukkueiden kanssa.


Luonteeltani olen rauhallinen ja maanläheinen. Viihdyn mielelläni luonnossa ja kahden koiran ansiosta metsälenkit ovat osa jokapäiväistä rutiinia.

Tule ihmeessä käymään ja katsotaan kuinka voisin olla juuri sinulle avuksi.

ALOITUSTARJOUKSENA KAIKKI MINUN NORMAALIHINTAISET HIERONNAT -15% HUHTIKUUN AJAN.

Löydät minut Fysioavaimen Kauppakeskus Liken putiikilta 6.4.2021 alkaen.
Ajanvaraukseen pääset tästä.
mjpuranen@gmail.com